Morre

Hanna "Morre" Matilainen

Olen kirjaharrastaja ja alan ammattilainen täydellä sydämellä. Opiskelin kotimaista kaunokirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Humanististen tieteiden kandidaatiksi valmistuin syksyllä 2012.

Kotimaisen kirjallisuuden lisäksi olen opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä, folkloristiikkaa, luovaa kirjoittamista, mediakulttuuria ja suomen kieltä. Kulttuuriala on ehtymätön aarreaitta – aina riittää uutta ja mielenkiintoista opittavaa ja tutkittavaa!

Kirjallisuuteen liittyvää työkokemusta on kertynyt eniten. Olen toiminut äidinkielen opettajana, kirjamyyjänä, kirjoittamisen ohjaajana, oikolukijana ja kustannustoimittajana.

Kuulun osuuskuntamuotoiseen Osuuskumma-kustannukseen, ja olen sen kustannusjohtaja sekä toimitusneuvoston jäsen. Kuulun myös Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajiin ja olen ollut myös yhdistyksen Kosmoskynä-lehden toimittamisessa mukana.

Morren maailma -kirjablogi syntyi vuoden 2007 lopulla ja on yksi Suomen ensimmäisistä kirjablogeista. Yhdessä viiden muun blogin kanssa sain Suomen messusäätiön myöntämän Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon syksyllä 2011. Palkinnon myöntämisperusteissa mainittiin mm. laaja-alaisuuteni ja -katseisuuteni bloggaajana. Kirjabloggaaminen on ollut yksi rakkaimpia – ja opettavaisimpia – harrastuksiani.

Kirjailija Hanna Morre

Kirjoitan myös itse. Suurin osa teksteistäni pysyttelee pöytälaatikossa, mutta pari novelliani on jo nähnyt päivänvalon. Toukokuussa 2014 ilmestyi tietokirjani Mitä kummaa – opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon. Kirjan julkaisi Avain-kustannus ja se on tilattavissa vaikkapa Akateemisesta kirjakaupasta. Spekulatiivinen fiktio, erityisesti fantasia, on ollut sitä ominta kirjallisuuttani jo lapsesta saakka.

Kirjoittaminen harrastuksena on ollut osa elämääni hyvin nuoresta asti. Sillä tiellä aion myös jatkaa ja juttujani tullaan näkemään varmasti jatkossakin. Kaunokirjallisuutta julkaisen nimellä Hanna Morre. Kustantajani on Osuuskumma, jonka siipien suojista olen julkaissut novelleja ja Tuonen tahto -romaanin.

Teoksiani voi ostaa mm. Osuuskumman Holvi-nettikaupasta (ei postikuluja!), Aavetaajuus-kirjakaupasta Helsingistä (myös verkkokauppa) ja e-kirjamuodossa mm. Elisa Kirja -palvelusta.

Teksteistäni sanottua:

Tuonen tahto -romaani:

”Kahden kokemusmaailman vastakkainasettelua korostaa kertojan vaihtelu. Tragediaa lähestytään vuorotellen Tytin ja Timon näkökulmasta, ja he tulkitsevat samoja tapahtumia hyvin eri tavalla.
Tilaa saa myös huomio, kuinka väärin aviopuolisot voivat toistensa tunteita lukea.”
Toni Jerrman, Helsingin Sanomat lokakuu 2016

”Esikoiskirjaksi Tuonen tahto on voimannäyttö, joka saa odottamaan Hanna Morrelta paljon.”
kirjailija Taru Väyrynen, Tarua ja totta

”Hanna Morren esikoisromaani jää varmasti mieleen tämän syksyn esikoisromaaneista. Kuten olen kuvaillut, on Tuonen tahdon juoni todella hieno ja loppuun saakka pohdittu. Kirjan kauhuelementit olivat vaikuttavia ja se mikä todella teki minuun vaikutuksen on tämän esikoiskirjailijan kirjallinen anti. Hanna Morren tyyli sopii juuri Tuonen tahdon kaltaiseen kirjaan todella hyvin – kuin nenä päähän. Tuntuu että Hanna Morre on kotonaan tämän kaltaisessa genressä.”
Krista Airola, Suomi lukee

”Morre luo tunnelmaa taiten. Tytti voittaa sympatiani jokseenkin välittömästi, niin paljon näen hänessä itseäni ja omaa äitiyttäni.”
Hyllytonttu Tiina, Hyllytontun höpinöitä

”Kirja siis on todella hyvä. Tarina on hyvin kerrottu, kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Tunnelma kasvaa ja muuttuu koko ajan, eikä yllättäviltä käänteiltäkään vältytä. Loppua kohden vauhti kiihtyy, ja kun tarina loppuu, lukijaakin hengästyttää. Tuntui todella siltä, ettei kirjaa voi laskea kädestään; halu tietää mitä tapahtuu seuraavaksi kasvoi liian suureksi.”
Minna Mari Leivo, Nörttitytöt

”Morre on suorasukainen kertoja, joka nauttii yllättämisestä ja rohkeista yhdistelyistä, ja näitä ominaisuuksia esikoiskirja kuvaa hyvin. Jälleen ei-hyvän mielen kirja, jonka henkilöistä ei lukijan tarvitse pitää, ei edes ymmärtää, nauttiakseen tarinankerronnasta ja jännityksestä.”
Arja, Kulttuuri kukoistaa

”Morre on kuvaillut pariskunnan surun niin elävästi, että lukiessani nieleskelin myötätunnon kyyneliä.”
Heidi P., Dysphoria

Rakelin päätös -novelli:

”Hanna Morren Rakelin päätös on herkkupala. Päähenkilönä on bisnesnaisena vaikuttava ihmislohikäärme Rakel Lindorm, joka palkkaa uudeksi sihteerikseen kiehtovan Jyri Riitteen. Mikä Riite on miehiään? Saako hän muutettua lohikäärme-Rakelin intohimoiseksi puumaksi? Vastaus kysymyksiin selviää Lapissa.”
Jussi K. Niemelä, Tähtivaeltaja

”Hanna Morren Rakelin päätös on ensiriveiltään lähtien tunnelmaltaan eroottisen kipinöivä novelli Rakelista, joka on samaan aikaan yritysjohtaja ja lohikäärme. Suurin osa on nimenomaan vain tunnelmaa. Tykkäsin tästä eroottisesta latauksesta, vaikka välillä mentiinkin ehkä vähän turhankin paljon Reginan (tai Ursulan) reviirille.”
Maija Haavisto, Maijan ilmestykset

”Myös Hanna Morren novelli Rakelin päätös ja Janos Honkosen Itse ilma syttyi tuleen jäivät mieleen voimakkaasti. Rakelin päätös edustaa perinteisempää lohikäärmetarina kuin Itse ilma syttyi tuleen, jossa taas historiallisuus nousi
voimakkaasti esille.”
nimim. Reta Anna Maria, Todella vaiheessa

Rafael-novelli:

”Hanna Morren Rafael on kerronnaltaan virkistävä poikkeus aiempiin novelleihin. Lisäksi tekstissä on ajankuvalle olennainen, viehättävän vanhanaikainen sävy, joka imee lukijan välittömästi tarinan maailmaan. Vaikka kieli on vanhahtavaa, se on erittäin selkeää ja tyyli sujuvaa.
….
Morren kerronnallinen ratkaisu antaa novellille muista antologian tarinoista selkeästi erottuvaa dynaamista jämäkkyyttä, jota korostaa äidin salaperäisen eksistenssitason ohella kerrassaan upea, arvoituksellinen loppuratkaisu.”
Jussi K. Niemelä, Kannesta kanteen, sivuista sivuille

”Toinen muiden ylitse nouseva novelli on Hanna Morren Rafael, joka on yhtä aikaa haikea ja karmiva. Novelli antaa ajattelemisen aihetta. Siitä voisi tehdä kiinnostavaa analyysia vaikkapa äitihahmoista ja naisihanteista, mutta myös siitä, miten novellin päähenkilön Rafaelin elämään tietyn seikat vaikuttavat ja millä lailla.”
nimim. Reta Anna Maria, Todella vaiheessa

Katso myös haastatteluni Aavetaajuudelta tammikuulta 2016: Morre Aavetaajuudella
Steampunk-novelli venyttää Mathildedalin historiaa, haastattelu Perniönseudun Lehti 7.4.2016

Julkaisut

Romaani Tuonen tahto (2016, Osuuskumma)
Novelli Käsi kädestä, Anne Leinonen ja Mia Myllymäki (toim.): Steampunk! – Silintereitä ja siipirattaita (2016, Osuuskumma)
Novelli Rakelin päätös, Erkka Leppänen ja Hanna Matilainen (toim.): Käärmeenliekit – suomalaisia lohikäärmetarinoita (2015, Osuuskumma)
Tietokirja Mitä kummaa! – opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon (2014, Avain)
Novelli Rafael, J.S. Meresmaa & Markus Harju (toim.): Steampunk! – Höyryä ja helvetinkoneita (2013, Osuuskumma)
Novelli Jos sais kerran reissullansa Ursula-verkkolehdessä (nimimerkillä Lady Sloth) (1/2013)
Novelli Metsän kuningatar Usva-verkkolehdessä 4/2012

Tuonentahtokansi

Hanna Morre: Tuonen tahto ilm. 8/2016

ss_etukansi_web1

Anne Leinonen & Mia Myllymäki (toim.): Steampunk! – Silintereitä ja siipirattaita ilm. 3/2016

kaarmeenliekit_kansi_web1

Erkka Leppänen & Hanna Matilainen (toim.): Käärmeenliekit – suomalaisia lohikäärmetarinoita ilm. 5/2015

Steampunk-höyryä-ja-helvetinkoneita-kansi

Markus Harju & J. S. Meresmaa (toim.): Steampunk! – Höyryä ja helvetinkoneita ilm. 10/2013